torstai 17. tammikuuta 2013

Kirppuja

Kotiäidin arki on kiireinen, eikä omaa aikaa ole tällä hetkellä liikaa. Univelkaa kertyy koko ajan enemmän. Öisin aina lohdutan itseäni, että tuskin olen ainoa äiti maailmassa, joka vauvan kanssa valvoo. Kirpputorien kiertely on vähentynyt huomattavasti, mutta välillä ehdin pikaisesti niillä poikkeamaan vaikka neuvolareissun yhteydessä.

Tämä Plaston kirppupeli tarttui mukaani Sturenkadun Samariashopista kahdella eurolla. Taapero on kirppujen hyppäyttämisessä aika taitava. Itse pidin pienenä tästä myös:


Samariashopista löytyi nämä kaverit vauvalle 0,20 e kappale:


Puuleluissa on aina sitä jotakin. Leppäkerttu maksoi myös 0,20 e Samariassa:


Aikaisemmin sain Rynttyliisan blogissa tunnustuksen, mutta en taida taaskaan ehtiä mitään tunnustamaan. Lupasin kuitenkin, että suosittelen kivoja blogeja jatkossa. No niitähän on pilvin pimein ja harmittaa, että aikaa on liian vähän niihin kunnolla perehtyä. Tällä kertaa suosittelen Pupuleipomo blogia. Todella mielenkiintoisia juttuja aiheista, joihin ei joka blogissa törmää! Kannattaa tutustua, en paljasta enempää.

1 kommentti: