lauantai 28. kesäkuuta 2014

Loma

Viimein kesäloma alkoi minullakin! Olen niin onnellinen ja odotan kovasti lomareissua, mökkeilyä ja ihan vain joutilaana olemista. Aion tietenkin myös kierrellä kaikki vastaan tulevat kirpputorit. Reissumme suuntautuu tänä kesänä Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Minulla on molemmissa kaupungeissa muutama vakio paikka, joissa halua käydä.

Viimeksi olimme Kööpenhaminassa vuonna 2012. Kuva on otettu kaupasta, jonka nimi on Akimbo. Sieltä löytyy kaikkea "hyödyllistä" ja kaunista kodin pientavaraa ja mm. todella kauniita papereita, joita olen käyttänyt monissa askartelurojekteissani.


Kööpenhaminassa on myös paljon ihania pieniä lasten lelu- ja vaatekauppoja:







Kööpenhaminassa on kesäisin lukuisia ulkokirppiksiä ja toivottavasti niitä löytyy taas. Nämä kuvat on Onkel Dannys kirpputorilta vuodelta 2012.










Tein sieltä hyviä löytöjä. Pomona purkki maksoi vain seitsemän euroa, keltainen siivilä kaksi euroa, vauvan käyttämätön vaatesetti neljä euroa ja puinen koira taisi olla euron.


Tänäkin vuonna meidän reissuun sisältyy myös käynti Roskildessa. Minulla tulee seitsemäs ja miehelläni kahdestoista kerta näillä festareilla.


Kesälomalla kirjoitan Tukholman ja Kööpenhaminan retrotarjonnasta unohtamatta tietenkään Roskilden festivaaleja!

Lomaa odotellessa ehdin kierrellä Helsingin kirpputoreja. Viimeisimpiä löytöjäni on kaksi uutta kesäistä täkkiä. Keltainen täkki löytyi Malminkartanon Horisontista neljällä eurolla ja turkoosi täkki Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa maksoi 2,50 e. Molemmat on todella hyväkuntoisia.



Lisäksi löysin Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta vanhoja tapetteja todella edullisesti. Kiurujen yö tapettia oli jäljellä seitsemän metriä ja maksoin siitä vain euron! Kaksi muuta tapettirullaa olivat vain 0,50 e kappale ja molemmissa on melkein koko rullallinen jäljellä. Vanhat tapetit ovat mielestäni todella kauniita ja näitä voi käyttää monenlaisiin projekteihin:






Nyt toivotaan että sää muuttuu kesäiseksi kaikkialla ja päästään nauttimaan auringosta ja kesästä. Ihanaa viikonloppua kaikille!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kylmä ja kaunis juhannus

Juhannus oli kylmä, kaunis ja rauhallinen. Mökillä on aina ihanaa enkä kyllästy näihin maisemiin koskaan. Vielä viisi päivää töitä ennen kesälomaa!