maanantai 27. tammikuuta 2014

Pieni kangasarvonta

Mietin aiemmin, että järjestän ensimmäisen arvonnan blogissani. Koska olen ollut kiireinen töiden takia ja sairastellut viimepäivinä, niin täällä on ollut hetken hiljaista.

Kävin kangasvarastojani läpi ja valitsin ensimmäiseen arvontaan palkinnoksi kolme kangaspalaa. Tämä pieni kangaspaketti pääsee siis jollekin uusiokäyttöön. Kankaat ovat vanhoja ja kierrätettyjä, joten parhaiten nämä soveltuvat pieniin ompeluksiin tai vaikka tauluiksi lastenhuoneen seinälle.

Arvonnan säännöt on yksinkertaiset:

1. Kirjoita kommenttiosioon, mitä tällä hetkellä etsit kirpputoreilta / onko jokin erityinen asia, minkä löytämisestä haaveilet?
2. Mikä on paras kirpputorilöytösi?

Arvon kangaspaketin vastanneiden kesken sunnuntaina 2.2.2014. Voittajaa kuuluttelen sitten täällä blogissa ja vaihdan yhteystietoja arvonnan jälkeen. Toivottavasti tulee edes muutamia vastauksia.

Tässä kuvat paketin kankaista:

Pala lakanavahvuista keltaista pupukangasta koko noin leveys 135 cm ja pituus 90 cm. Kangas on ajansaatossa ohentunut ja värit ovat haalistuneet, mutta kyllä tämä uusiokäyttöön kelpaa mainiosti:


Pala ihanaa viidakkokangasta, jonka värit ovat haalistuneet reilusti alkuperäisestä, mutta tästäkin saisi vaikka hienon tyynyn vielä lastenhuoneeseen.. Kankaan koko on leveys 105 cm ja pituus 65 cm:


Ja viimeisenä pala lempikangastani, Anneli Airikka-Lammin Finlaysonille suunnitelemaa Eläintarhaa. Tämä on leikattu joskus ilmeisesti verhoista, koska ylhäällä takana on ommeltu rypytysnauhaa. Tästäkin saa vaikka kauniin taulu lastenhuoneen seinälle. Kankaan koko on noin leveys 125 cm ja pituus 55 cm:


Kommentteja odotellen mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



maanantai 13. tammikuuta 2014

Talviretkiä

Eilen sunnuntaina meidän kolmevuotias pyysi päästä eväsretkelle. Lunta satoi Helsinkiin lauantaina, joten teimme eväsretken lumisessa maisemassa meren rannalla. Oli ihanaa, että vihdoin saatiin kaivaa pulkka varastosta esiin!




Lauantaina vein kasoittain pieneksi menneitä lastenvaatteita Vekarakirppikselle. Eilen taas kiikutin ison kassin omia vaatteita Kääntöpaikan vaatteidenvaihtajaispahtumaan, joka toimi tuo ja vie- periaatteella. Vaikka kuinka kannan tavaraa ulos talosta, niin kyllä tavaraa virtaa myös ovesta takaisinpäin. Mikä siinä on, että toiset ihmiset (kuten minä) viihtyy tavaroiden keskellä ja toisille riittää ympärille vain välttämätön (tästäkin löytyy esimerkki omasta lähipiiristä)?

Tässä muutama löytö, jotka olen kotiuttanut viime päivien kirppisretkiltä.  Autolamppu maksoi 0,50 euroa Vekarakirppiksellä ja taitaa olla Ikean tuotantoa:


Puiset palikat olivat samasta pöydästä yhteensä 0,40 senttiä:


Puisen pupun hinta oli kaksi euroa, nukkumatti (jolla on kuvassa nuttu väärinpäin) 1,50 euroa ja pienet puiset numeropalikat 0,40 euroa:


Pieni sininen emalipannu ja ihana iso kangas löytyivät Kääntöpaikan sunnuntaikirpputorilta:



Lähipiirini tietää hyvin minun rakkauteni vanhoja tavaroita kohtaan ja ihana naapurimme pelasti tällaisen apinan minulle yhdeltä Oulunkylässä sijaitsevalta kirpparilta:


Päivät kuluvat täällä entistä vauhdikkaammin, kun olen aloittanut työt ja harjoittelemme perheen kanssa uuden elämäntilanteen tuomaa rytmiä. Yritän jatkossa edes kerran viikossa saada blogia päivitettyä. Kangasvarastoani siivotessa tuli ajatus, että pitäisiköhän minunkin järjestää ensimmäinen arvonta tässä blogissa. Onko teillä lukijoilla jotakin kangastoiveita, mitä haluaisitte voittaa, tai mitä mahdollisesti etsitte kirpputoreilta?

Ensi viikonloppuna suuntaan Porvooseen. Porvoon vierailukohteista saa minulle kanssa vinkata. Mukavaa ja lumista viikkoa kaikille!



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuosi on vaihtunut täälläkin

Olen miettinyt niitä perimmäisiä syitä, miksi tätä blogia kirjoitan. Aloin kirjoittamaan aluksi kirpputoreista ja kirppislöydöistä, koska ajattelin, että on hauska jakaa omia vinkkejä muille samanhenkisille. Samalla tästä blogista on muotoutunut itselleni eräänlainen positiivisten hetkien päiväkirja. Keskityn tarkoituksella elämäni iloisiin hetkiin, koska maailmaan mahtuu ihan tarpeeksi surullisia ja negatiivisia asioita muutenkin.

Lisäksi en koe suurta tarvetta ottaa kantaa tämän blogin kautta asioihin. Tämä on minulle mukava harrastus ja yksi parhaista asioista on, että olen saanut tämän kautta tutustua muihin aivan ihaniin blogeihin ja ihmisiin niiden takana. Toivottavasti tämä positiivisuus ei ärsytä lukijoita, vaan ymmärrättte, että tämä on vain minun tapa taltioida mukavia muistoja. Olen päättänyt siis tulevankin vuoden jatkaa samalla linjalla. Blogini tulee jatkossakin pitämään sisällään kirppislöytöjä, esineiden tuunausta ja muita käsitöitä, kirppisvinkkejä, sekä pieniä hetkiä elämästäni. Blogin ulkoasu on kesken, koska olen vasta opettelemassa kaikkia asetuksia, mitä tuolta löytyy.

Tässä siis viimeiset kirppislöytöni vuodenvaihteen molemmin puolin. Joulukuussa Vastuunkantajien kirppikseltä löysin vaaleanvihreän puputyynyliinan 0,50e:


Kyläsaaren kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta sain maton, joka mahtui onneksi pesukoneeseen:


Sydänkangas on parin euron löytö Tallinnan reissulta ja Arabian pikkuvikainen kulho Espoon keskuksen Fidasta:


Kukkapeili maksoi vain 0,20 e Savonlinnan A-kirppiksellä ja kangas on Espoon keskuksen Fidasta:


Peppi-salkku on vuoden ensimmäisiä löytöjä (neljä euroa) Kirpun Torilta ja purkki on ilmaislöytö yhden metallinkeräysastian edestä:


Meidän vuosi vaihtui todella rauhallisesti. Täällä Arabianrannassa satoi paljon vettä ja kävimme lasten kanssa vain pienellä kävelyllä katselemassa raketteja.





Onnellista uutta vuotta kaikille <3