sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Forget-Me-Not

Minulla on ihana ja värikäs viikonloppu takana. Sain viimein tavata ihania retroystäviä Tampereella Forget-Me-Not kaupassa retrorehvien merkeissä. Oli mahtavaa tavata ihmisiä, joiden blogeja on seurannut jo vuosia. Oli juuri niin mukavia kaikki, kuin olin kuvitellutkin.

Ja tuo kauppa Forget-Me-Not vei sydämeni. Aivan mieletön retrotaivas, jonka yhteydessä on maailman suloisin pieni retrokahvila Oopsy Daisy. Tahdon ehdottomasti päästä pian sinne uudestaan! Kauppa sijaitsee ihan kävelymatkan päässä Tampereen rautatieasemalta osoitteessa Aleksanterinkatu 30.

Kuvat puhukoon puolestaan.


























Retrorehveillä kahviteltiin ja juteltiin. Lisäksi tehtiin vaihtareita ja shoppailtiin Forget-Me-Notin ihanasta valikoimasta. Löysin itselleni mm. hatun ja ensi kesäksi aivan uskomattoman kauniin kesämekon:


Retroystäviltä ostin pari kangasta. Tuota keltaista upeaa puuvillaa on yli neljä metriä. Ja nyt sain myös hankittua Tampellan Cook piparikukkaa ruskeana.


Oli kyllä mahtava reissu. Tänään kävin hemmotelemassa itseäni kampaajalla ja samalla poikkesin UFF:n, koska siellä oli kaikki tuotteet tänään neljä euroa kappale. Löysin kaksi todella kaunista täkkiä yhteensä siis kahdeksalla eurolla. Erittäin hyvä naistenpäivälahja itselleni!


Ihanaa naistenpäivää kaikille <3

PS. Blogi löytyy myös nykyään Instagrammista nimellä oranssiomena.

13 kommenttia:

  1. Auts mikä putiikki :)
    Ja aivan ihana tuo oranssikukkainen kangas - mitäs meinasit?!
    JA täkkilöydöt - Huh mikä kuosi - kyllä kelpaa ;D Hyvää naistenpäiväniltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! Tahdon ehdottomasti uudelleen <3 kankaasta en ole vielä varma, Se on niin kaunis :) <3

      Poista
  2. Kyllä kannatti pyöriä kuvia ottamassa :) On nimittäin tosi kivoja!

    VastaaPoista
  3. Voijettä minkälaisessa paikassa oot päässyt käymään - ja keitä kaikki retroilijoita oot päässyt tapaamaan! Näinä hetkinä sitä toivoo, että asuisi itsekin vähän etelämmässä, kun ei tahdo täällä pohojosessa mittään moista tapahtua! Ja vielä pitää kehua, että johon on uskomattoman ihana mekko - muitakaan löytöjä unohtamatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisi kyllä kiva tavata sinuakin. Toivottavasti joskus pääset mukaan :)

      Poista
  4. Ohoh, että tuollaista täällä! Menen käymään heti, kun vapaapäivä perheestä koittaa, näyttää ihanalta! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia oot räpsinyt ja toi sun uus mekko on kyl upea! Ja vitsit miten ihanat täkit oot löytänyt ♡

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos Tampereella vierailee!

      Poista
  7. Voihan WOU noita sun täkkilöytöjäs! :D

    Oli tosi kiva nähdä sut ensimmäistä kertaa oikeesti! Jännitti tosi paljon! ♥♥♥

    VastaaPoista