lauantai 23. marraskuuta 2013

Nipsun talo

Kun tein edellisen nukkekotiprojektin, siitä tuli vähän liian yksityiskohtainen pienten lasten leikkeihin. Niinpä lupasin pienelle pojalleni, että teen hänelle vielä oman nukkekodin, joka voidaan laittaa lastenhuoneeseen. Minulla oli kellarissa omasta lapsuudestani jääneet kaksi nukkekodin runkoa. Nämä rungot olivat vaan aikaisemmin vuosia säilytyksessä vanhempieni kylmässä varastossa,joten edessä oli perusteellinen remontti.




Molemmat rungot olivat surkeassa kunnossa, joten ensin revin taas vanhat pinnat pois. Toisen nukkekodin pinnan alta löytyi ihana punainen väri, jonka päätin säilyttää:


Entisten pintojen poistamisen jälkeen aloin kunnostamaan värikkäitä huoneita maalaamalla, tapetoimalla ja kalustamalla. Huonekaluja on säilynyt omasta lapsuudestani melko paljon. Paljon on myös löytynyt kirpputoreilta sekä  lisäksi teen niitä tarvittaessa itse. Omasta lapsuudesta säilyneet kalusteet olivat lähes kaikki tuunauksen tarpeessa. Lopputuloksena syntyi taas erittäin värikäs viisikerroksinen talo, jossa asustaa pojan toiveesta Nipsu ja Nipsun kaveri Nalle, joka löytyi ilmaiseksi Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta.


Maalasin valkoiset ulkoseinät auringonkeltaiseksi. Harjakaton rakensin paksusta pahvista, samoin takaseinät. Takaseinät on päällystetty pilkullisella Marimekon paperikassilla ja ikkunan ympärykset teipattu siniruudullisella teipillä. Talon kulmat on vahvistettu liimaamalla niihin punavalkoista sydännauhaa. Sinivalkoinen sydänkuvioinen nauha on vanhaa hyllynreunusteippiä:


Talon seinään leikkasin omenapuut kuviopaperista ja liimasin ne decoupage-lakalla:


Talon pahvinen katto on päällystetty Tigerin omenakuvioisella tiskirätillä:


Alakerrassa on eteinen ja kylpyhuone:


Eteisen keltainen matto on leikattu pöytätabletista ja kukkakynnysmatto on ompelumerkki. Punainen hylly on entinen ruuvirasia, jonka koristelin teipillä. Jakkarat on alunperin valkoisia muovisia kaapinoven nuppeja, jotka maalasin siniseksi spraymaalilla. Tyynyt on vanhoja kangasnappeja, jotka päällystin punapilkullisella silkkipaperilla.

Peilin alla oleva pöytä on D-vitamiinipurkin korkki ja peili on 0,50 e kirpputorilöytö. Ikkukaverho on leikattu vanhasta pitsiliinasta ja punainen alareunus on Tiimarista ostettua pitsinauhaa, jonka liimasin paikoillensa. Julisteet seinällä on leikattu arkista, jonka olen joskus vuosia sitten ostanut askartelukaupasta. Takaseinä on maalattu spraymaalilla ja sininen kukkatapetti on vanhaa hyllypaperia:


Kylpyhuoneen amme ja käsienpesuallas on lapsuuteni leluja. Ne olivat alunperin vaaleanpunaista muovia, mutta maalasin kalusteet spraymaalilla siniseksi ja koristelin teipillä. Suihku on tehty teipistä, kirpputorin romulaatikosta löytyneestä suutinkappaleesta ja ohuesta muoviputkesta. Kattovalo on teipillä koristeltu led-tuikku.

Pyyhetanko on kirppikseltä. Se oli alunperin jonkun legosarjan osa ja väriltään vaaleankeltainen. Pyyhkeet leikkasin isosta froteekangaspalasta ja ripustin kirpputorilla löytyneiden pyykkipoikien avulla roikkumaan tankoon. Vessanpönttö on  vähän suuri mittakaavaltaan, mutta kelpaa paremman puutteessa. Sekin on maalattu ja kirpputorilöytö. Punainen matto on säilynyt omasta lapsuudestani. Huoneiden lattia on maalattu spraymaalilla. Ikkunaverho on leikattu isommasta pitsipalasesta ja kiinnitetty teipillä ikkunaan.


Keittiö on vielä vähän kesken, koska en löytänyt varastoistani sopivia huonekaluja. Tätä on kiva sitten täydentää jatkossa. Seinät on päällystetty retrokankaalla ja päätyseinän maalasin vihreäksi spraymaalilla. Pöytä ja tuolit olivat alunperin valkoiset. Maalasin ne keltaisiksi ja koristelin sydäntarroilla. Uuni on vanha kynäteroitin. Joulukuusi löytyi hintaan 0,50 e Kyläseeren kierrätyskeskuksesta.

Pyöreä pöytä on ilmeisesti jokin vanha hanan osa, jonka maalasin ja koristelin pitsiteipillä. Sydänmaljakko on kirpputorilöytöjä 0, 20 e, kukat samoin. Kattolamppu on vanha joulukuusen koriste, jonka koristelin pitsiteipillä. Ikkunaverhot on pitsipalasta leikattu ja verhojen kukkapidikkeet on nappikorvakorut. Lattian maalasin keltaiseksi ja matto on silkkipaperia.



Olohuoneen seinät on tapetoitu vanhalla retrotapetilla ja askartelukaupasta löytyneellä perhospaperilla. Takka maksoi 0,50 e kirppiksellä ja maalasin sen vaaleanpunaisesta kullanväriseksi. Pöytä on tehty puisesta lautasliinarenkaasta ja lasinalusesta. Vihreä hylly oli alunperin valkoinen. Kissan rottinkikori sai ympärille ruskeaa hyllynreunusteippiä.

Sohva on lapsuuteni nukkekodista ja tuunailin sitä teipeillä. Ompelin sohvalle tyynyjä ja patjaan uuden päällisen. Huoneen pienet esineet ovat kirpputoreilta. Nojatuoli oli alunperin puunvärinen. Ikkunaverhot on leikattu pitsinauhasta ja matto pienestä pitsiliinasta. Kettutaulu maksoi Fidassa 1,50 e ja sohvan torkkupeitto on leikattu vanhasta patalapusta, johon liimasin vielä huopakoristeen. Kattolamppu on irrotettu vanhasta kynttilänjalasta.





Leikkihuoneeseen löytyi taas paljon pieniä tavaroita omista laatikoistani ja osa on kulkeutunut viime aikoina kirpputoreilta. Seinät on päällystetty pilkullisella silkkipaperilla ja suuri kukkatarra on vanha retrotarra, joita aikoinaan on saanut kylkiäisenä ilmeisesti margariinipurkeista.

Keltainen sänky on tehty pienestä kirpputorilta löytyneestä puunvärisestä taulusta, jonka maalasin ja koristelin tarroilla. Sängyn jalat on maalattuja helmiä. Tyynyt ompelin Tigerin omenakuvioisesta tiskirätistä ja muut vuodevaatteet kangasvarastojeni retrotilkuista. Verhot on keltaista lakanakangasta, joihin ompelin sydännauhaa ja verhojen pidikkeet on vanhat hiuspinnit. Maton leikkasin pienestä pitsiliinasta. Pikkumyytaulu ja punainen naulakko on jääkaappimagneetteja.



Kattolamppu on maalattu valkoinen muovinen kaapinnuppi, johon liimasin helmen valoksi ja pisiteippiä koristeeksi. Huoneen katto on Tigerin omenakuvioisesta tiskirätistä ja takaseinän tonttutapetti on löytynyt joskus Kööpenhaminan reissulta.


Takanurkassa oleva pieni pöytä syntyi liimaamalla ruskea muovinen kaapinnuppi kiinni suureen vihreään nappiin. Napin päällä oleva kukka on ilmeisesti ennen kuulunut johonkin oviverhoon. Nurkkahylly on pieni puunpalanen, jonka reunaan liimasin pitsiteippiä. Sienet ja huoneen muovitontut löytyi kirpputorilta.


Vinttihuone on myös hieman keskeneräinen, mutta tällä hetkellä sinne ei löytynyt sopivampaa sisustusta. Sänky ja lipasto on omasta lapsuudesta säilyneet. Koska sängystä oli yksi jalka katki, katkoin kaikki muutkin jalat. Näin se mahtui paremmin vintille. Vintin katto on päällystetty vanhalla hyllypaperilla. Matot on leikattu samasta pöytätabletista kuin eteisen matto. Lipasto oli ennen maalaamista valkoinen. Pieni muovinen keinutuoli nurkassa, ja etualalla oleva norsu on löytöjä kirpputorilta.




Kirpputorit on täynnä askartelumateriaaleja. Yhtenä päivänä sain Sturenkadun Samariashopista ilmaiseksi laatikollisen vanhoja pelinappuloita, joista voi askarrella vaikka mitä!


Sain inspiraation tehdä aikaisemman retronukkekodin olohuoneeseen keltaisen pallotuolin. Se syntyi pääsiäismunan yllätyksen puolikkaasta muovikotelosta, keltaisesta pelimerkistä ja keltaisesta napista:


Ja koska olen ollut joulutunnelmissa jo pitkään, askartelin myös samaiseen huoneeseen joulukuusen muovisista kynttilämanseteista, paljeteista, puuhelmistä, muovailuvahasta ja kierrätyskeskuksesta löytyneistä vihreistä puupaloista. Nyt olohuoneen järjestys on muuttunut hieman pallotuolin ja joulukuusen myötä:


Lopuksi jaan vielä askarteluvinkin, minkä kaverini opetti minulle pari viikkoa sitten. Hän askartelee ekaluokkalaisten kanssa pieniä mattoja ja opetti minulle tekniikan. Tämä on todella helppoa. Tarvitset vain napakan pahvin, jonka päädyt hapsutat. Loimilankana minulla on ohutta puuvillalankaa ja kuteena ihan oikeaa trikookudetta. Maton voi kuitenkin tehdä  ihan yhtä hyvin  langasta kokonaan.

Aluksi loimilangat kieputetaan pahviin kiinni ja solmitaan takana solmuun. Sitten kudetta pujotellaan niin, että se menee aika joka toisen langan yli ja joka toisen ali. Tätä toistetaan niin kauan, kun matto on haluamasi kokoinen. Lopuksi loimilangat solmitaan ja maton voi leikata irti pahvista. Minulla on vain tämä yksi kuva, mutta ohjeita löytyy varmasti yksityiskohtaisemmin netistä.


Tänään vietin monta tuntia Kädentaitomessuilla. Siitä taidan kirjoittaa seuraavaksi. Iloista viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mitä tähän nyt voi taas sanoa? Mistä ihmeestä ammennat kaikki ideasi? Aivan mieletön taas! :) Olet todella taitava. Olet varmaan katsonut myös Pikku Kakkosen Taitoset ohjelmaa? Se on ainakin mun yksi lemppareista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Mulla tulee erilaisia ideoita päivittäin. Mä olen aika visuaalinen ihminen ja käytän paljon aikaa ympäristön ihmettelemiseen. Ja sitten niitä ideoita syntyy. Välillä inspiroidun muiden käsitöistä :) Joo Taitoset on tuttu, mutta aika vähän olen ehtinyt katsoa. Siinä on kyllä hienoja juttuja!

      Poista
  2. Siis ihan mielettömän upea!!! Sulla sitten riittää luovuutta ja ideoita!

    VastaaPoista
  3. IIk miten ihana hyväntuulen mökki. Mahtava värioläjäys jota varmasti oli hauska tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi <3 Tätä oli kyllä taas todella hauska tehdä. Ja kivaa on, kun tätä voi vielä täydentää :)

      Poista
  4. Voi että miten herkullisen värinen talo.

    VastaaPoista