lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulun odotusta ja kirppislöytöjä

Minun piti kirjoittaa viime viikonlopun Kädentaitomessuista, mutta se taitaa nyt jäädä. Olen edelleen joulutunnelmissa ja hyvähän se on, koska huomenna alkaa joulukuu. Eilen valmistui vauvalle oma joulukalenteri. Tänne piilotetaan ainakin pieniä riisikakkuja. Norsujen kaavana toimi piparkakkumuotti:


Taaperolle ompelin kalenterin jo viime jouluna, joten se kelpaa vielä hyvin:


Itselleni tein viime jouluna tulitikkulaatikoista kalenterin:


Miehelle askartelin tänäkin vuona teekalenterin. Leivoin kylkiäisiksi pieniä piparkakkuja myös. Vaikka piparit näyttävät ihan lasten tekemiltä, niin ei ne ole...  Maku on kuitenkin tärkein!


Ystäväni on ensimmäisen luokan opettaja ja hän pyysi apua joulukelenterin hankkimisessa. Ompelin hänen luokalleen vielä tuollaisen taskukalenterin:


Nyt ei onneksi tarvitse hetkeen ommella kalentereita! Seuraavaksi edessä on muutaman joululahjan ompelu, mutta onneksi jouluun on vielä hetki aikaa.

Olen käynyt tapani mukaan paljon kirpputoreilla ja tehnyt kivoja löytöjä viime aikoina. Joulukoristeita hankin lisää meille kirpputoreilta, vaikka niistä ei nyt varsinaisesti ole pulaa. Vanha Suomen lippuviiri maksoi kaksi euroa Vastuunkantajien kirpputorilla:



Vastuukirppiksellä oli kaikki alennuksessa -50%. Löysin sieltä edullisesti myös vanhoja Apulehtiä ja lastenkirjan yhteensä 2,50 e:


Lisäksi löysin kaksi vanhaa arkkia paperia, joista voi leikata kauniita pakettikortteja. Arkit maksoivat yhteensä 0,20 e:


Vanha jouluinen paperijuliste tai varmaankin oikeakäyttötarkoitus olisi pöytäliina, maksoi  0,20 e:


Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa minulle kävi yksi päivä mieletön tuuri. Eräs mies oli juuri tuomassa vanhaa ompelukonepöytää laatikkopyörällä kierrätyskeskukseen. Hän huomasi kuinka katsoin pöytää kiinnostuneena ja kysyi suoraan haluanko sen. No tietenkin halusin! Mies kysyi missä asun ja toi pöydän pyörällä kotiovelle saakka täysin ilmaiseksi. Olen niin hämmentynyt ja iloinen. Ihanaa kun maailmasta löytyy tuollaisia ihmisiä. Nyt minulla on pieni ompelupöytä olohuoneessa:


Kyläsaaren kierrätyskeskuksesn ilmaisosastolta olen löytänyt viime aikoina paljon hyviä kirjoja. Eräänä päivänä siellä tuli vastaan myös tämä reppana apina, joka sai meiltä uuden kodin:


Tällaista kukkapöytää olen etsinyt jonkun aikaa. Tämä löytyi kierrätyskeskuksen ulkopihalta kolmella eurolla ja tarkoitukseni on maalata tämä jossain vaiheessa ehkä keltaiseksi:


Paras viimeaikojen löytö on tämä aurongonkeltainen jalkalamppu. Olen kerran aikaisemmin ihatellut tällaista Fidassa, mutta hinta oli tuolloin jotakin 90 euroa. Nyt samanlainen lamppu löytyi Mäkelänkadun Samariashopista ja maksoi vain kolmanneksen Fidan hinnasta. Tämä on täydellinen:



Samasta paikasta ostin parilla eurolla hauskan riiputettavan korin hedelmien säilytykseen. Tontut maksoivat kierrätyskeskuksessa yhteensä 0,50 e:



Kirppiksiltä mukaan on tarttunut myös kankaita ja keittiön sisustukseen pieniä löytöjä:



Ompelun ja kirputorien kiertelyn lisäksi olen askarrellut jonkin verran kuluvalla viikolla. Tein asetelman meidän parvekkeelle käpytontuista. Idean hiihtäviin käpytonttuihin sain facebookin lasten kanssa askartelevien ideapankista.


Lisäksi askartelin meille ovikoristeen:


Tänään kaivoin kangashuoneen kätköistä vanhoja joulukortteja, joita olen pelastanut mökkimme vintiltä. Tein niistä koristeasetelman vessan oveen:


Nämä joulukortit ovat kulkeneet pääosin 50-luvulla. Mielestäni nämä kaikki ovat todella kauniita!




Toisen asetelman tein eteisen oveen uusista korteista, joita ostin tänään Arabianrannan Pop up joulukaupasta sekä Kääntöpaikan joulumyyjäisistä:


Tänään leivoin taaperon kanssa piparkakkuja alkavan joulukuun kunniaksi ja huomenna minulla on haastava tehtävä saada tämä piparkakkuveturi liimattua kasaan. Ei tule todellakaan olemaan helppoa.

 
Lupaan laittaa kuvan lopputuloksesta kävi miten kävi. Toivon lämpimästi ihanaa joulun odotusta kaikille!



9 kommenttia:

  1. Sä se olet ehtinyt jo kaikenlaista joulunäpertelyä! Taas kerran hienoja kirppislöytöjä ja mikä säkä sen ompelupöydän kanssa!!
    Ja noi sun kalenterit! Voisko sulta tilata ensi jouluksi tuollaisen taskukalenterin? Itsellä ei taidot riitä noin hienoihin luomuksiin. :)
    Mukavaa joulun odotusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Joo tottakai voin ommella sulle kalenterin :) Harmi kun ei nyt täksi jouluksi ehdi enää. Ollaan yhteydessä vaikka sähköpostitse :)

      Poista
  2. Oi kun hieno kukkapöytä! Viherkasvien ystävänä kelpaisi itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on kyllä ihana löytö minustakin :) Ja oli edullinen!

      Poista
  3. Wautsiwau mitä ompeluksia ja löytöjä! :) Joulutaulu on ihanuus -meilläkin oli kotona joskus muutama paperinen joulutaulu. Missä lie nykyään.. Ja totta, 50-luvun kortit on moninverroin kauniimpia kuin nykyiset. Lapsuudenkodin vintillä on noita iso laatikollinen ja mulla on niistä jo olemassa visio, johon liittyy korttien lisäksi harmaata lautaa ja puisia pyykkipoikia.. Saa nähdä milloin pääsee toteuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mielenkiinnolla odotan, mitä loihdit niistä korteista! :)

      Poista
  4. Eikä miten symppis piparivaunu ! Minä kyllä pidän sinun blogista :)

    VastaaPoista