perjantai 16. toukokuuta 2014

Sisustusprojekteja

Olen laittanut kodin sisustusta uusiksi useammassa huoneessa. Projektit on vielä kesken, mutta jotain olen saanut jo aikaiseksi.

Mieheni on vihjaillut, että olisi aika siirtää olohuoneessa pyörivät ompeluprojektit jonnekin muualle. Koska kangashuoneesssa ei tällä hetkellä mahdu ompelemaan, sisustin uuden ompelunurkan makuuhuoneen työpöydälle. Tila vapautui juuri käyttööni, kun pöytäkone hajosi. Olen muutenkin ollut tyytymätön tähän tilaan, joka on minun makuuni liian väritön. Ja lisäksi nurkkaan kerääntyy jatkuvasti ylimääräistä rojua.


Nyt on nurkka sisustettu sitten värikkäämmin ja mahtuuhan tässä ompelemaan myös:


Kukkakaappi on ukkini tekemä puinen lääkekaappi.


 Maalasin kaapin ja liimasin ihanan vanhan kukkatarran koristeeksi oveen:


Kaapin alla on pieni lokerikko, jonka sain ilmaiseksi Herttoniemen pihakirppikseltä. Maalasin lokerikon ja nyt siinä voi säilyttää  ompelutavaroita:



Kukkatarroja sain tällä viikolla useamman, kun tein kauppoja yhden ihanan ihmisen kanssa. Rakastan näitä vanhoja sisustustarroja!


Liimasin heti tarroja ympäri asuntoa. Meidän eteinen on tällä hetkellä yksi sisustusprojektini, joten kaapit saivat oviin kukkasia. Takkien eteen löytyi sopiva kangas Vastuunkantajien kirppikseltä parilla eurolla:


Arabianranta kierrättää -ryhmän kautta löytyi iso uusi peili eteiseen viidellä eurolla. Tähän oli edellinen omistaja jo liimannut kukkatarrat valmiiksi. Peili näyttää olevan Mäkisen kuvastimen tuotantoa. Seinälle asti en vielä ole tätä saanut:



Kukkatarrojen kanssa samassa paketissa sain villiksestä ostamani ihanan kissapaperiarkin. Paperi on todennäköisesti 70-luvulta ja ruotsalaista alkuperää. Tästä tulee taulu, kunhan löydän sopivat kehykset:


Lastenhuoneen oveen löytyi kiva kangaspala Helsinki Retro Vintage & Desing Exposta muutama viikko sitten. Kangas maksoi viisi euroa:


Yhtenä iltana naapuri soitti ovikelloa ja toi minulle ihanan kankaan. Kangas päätyi heti meidän olohuoneen verhoksi. Naapurin mies ei ollut tätä kelpuuttanut pöytäliinaksi, joten kangas pääsi meille, koska naapuritkin tietävät sen meille sopivan..


Ja viereisessä talossa asuvalta retrohullulta ystävältäni ostin tämän ihanan punaisen tuolin. Tuoli on kokenut kovia, mutta silti tässä on niin hyvä istua!



Huomenna lauantaina kannattaa tulla Arabianrantaan. Täällä järjestetään Arabian Katufestivaali, jossa on luvassa paljon kierrätystä ja katutaidetta. Lämmintä, aurinkoista ja värikästä viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tulipa houkutteleva nurkkaus! Muutenkin kaikkea ihanaa ja kukkatarrat on söpöjä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tosiaan muuttui nurkkauksen fiilis ihanaksi! Sulla on silmää tuohon sisustamiseen. OIVOI mitä kukkatarroja! Mistähän ihmeestä tuollaisia voisi enää löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole ikinä törmännyt kirpuilla noihin tarroihin, ihan kiven alla ovat. Joskus huutonetissä on ollut, mutta en sielläkään ole aikoihin nähnyt :(

      Poista
  3. Tulikin hurjan sievä nurkkaus :)

    VastaaPoista
  4. Näitä sun kuvias on aina ilo kattoo. Niin kaunista! Jokainen tavara on niin mun makuuni. :-)

    VastaaPoista
  5. Voi mitä kaikkea ihanaa! Tuolinhan voisi pehmustaa vaahtomuovilla ja verhoilla niin ei huomaisi vaurioita ollenkaan =)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille ihanista kommenteista <3 :)

    VastaaPoista