perjantai 14. marraskuuta 2014

Sokeria

Tänään askartelin lasten kanssa lumihiutaleita ikkunaan. Taito on vähän ruosteessa, enkä osaa tehdä mitään kovin kummoisia kuvioita. Lapset osallistuivat askarteluun sokeroimalla lumihiutaleet. Niin ne saavat kivan huurteisen pinnan. Sokeri kiinnittyy hyvin liimalla, johon on sekoitettu hieman vettä.



Sokeroimme myös kaksi saviruukkua asetelmia varten.


Söpöjä tuli. Lumihiutaleet pääsevät huomenna roikkumaan ikkunaan.



Ruukut koristelin kirpputorilla löytyneellä pitsinauhallla. Puiset kärpässienet ovat myös kirpparilta, kävyt, sammal ja pihlajanmarjat luonnollisesti metsästä.



Joulutunnelmaa tuli kotiimme pienen pöytäkuusen ja kuusen valojen muodossa. Pieni tonttu löytyi talomme kierrätyshyllystä.




Kierrätyshyllystä pelastin myös joku aika sitten suuren harmaan kynttilänjalan. Tänään maalasin sen jämämaalilla turkoosin siniseksi. Maali loppui vähän kesken, joten projektia täytyy vielä jatkaa myöhemmin..



Sokerina pohjalla vielä pari kirppislöytöä. Fidasta löytyi viime viikolla kaksi kivaa jouluista kangasta ja kierrätyskeskuksesta ei niin jouluinen tyynynpäällinen. Joulukangas maksoi 2,80 e, vihreä kukkakangas 4,80 e ja tyynynpäällinen oli euron.






Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille! Minä yritän täällä parannella viikon verran vaivannutta flunssaa lepäämällä ja teetä juomalla.

9 kommenttia:

  1. Ompas hauska idea sokeroida nuita lumihiutaleita:) ihanaa miten paljon värejä, tykkään ihan todella paljon:)

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma! Tuo kynttilänjalka muuttui paljon, tuo turkoosi on tosi hyvä väri sille.

    VastaaPoista
  3. tuota sokerointia pitäisikin kokeilla. En muista koskaan tehneeni lumihiutaleita noin. Lumisille näyttävät :) tänään yritin penkoa joulukankaita meidän Kontissa, mutta ihan tyhjä reissu . vain niitä tylsiä joulukankaita, joita on ihan joka paikassa. Paranemista!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja jouluista! Ihania kankaita olet taas löytänyt!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja aivan suloiset joulupurkit ja hiutaleet. Voi kumpa tulisi jo oikeitakin hiutaleita.

    VastaaPoista
  6. Ihanan makea idea :) Tuo sokerointi.
    Voimia flunssan kanssa taisteluun <3

    VastaaPoista
  7. Kivoja jouluisia juttuja <3 pitäisi itsekij aloitella jouluaskarteluja! :)

    VastaaPoista