maanantai 1. syyskuuta 2014

Kirppislöytöjä

Nyt on ollut taas niin valtavasti kierrätystapahtumia, että ei niissä kaikissa ehdi mitenkään käydä. Lauantaina oli Siivouspäivä, sunnuntaisin on ollut Aleksis Kiven kadulla kirppis, Teurastamolla oli heinäkuun lopussa iso kirpputori... Tapahtumia riittää joka viikonlopulle. Ja minä kirppishullu juoksen niissä minkä ehdin.

Lauantain Siivouspäivänä kävin kahdella suurella kirppiksellä, jotka olivat Ruttopuistossa ja Karhupuistossa. Myyjiä oli niin valtavasti, että en todellakaan jaksanut koluta jokaista vilttiä. Löytöjä tein paljon. Löytöjä on kertynyt hirveästi loman loppumisen jälkeen eri kirpputoreilta. Tässäpä niistä muutamia..

Ruttopuistossa lauantaina ostin muutamalla eurolla itselleni mekon ja tunikan. Pinkki takki maksoi neljä euroa Karhupuistossa:


Froteemekko maksoi kolme euroa Karhupuistossa:


Marjatta Metsovaaran kankaasta ommellun pyöreän liinan sain Ruttopuistossa eurolla, esiliina on Hakaniemen Fidasta:


Ruttopuistosta ostin myös mielenkiintoisen savisen seinäkoristeen. Maksoin tästä 0,50 e ja alkuperä kiinnostaisi minua kovasti. Leimat ovat minulle tuntemattomia. Tämä on mielestäni kaunis:




Vihdoin löysin edullisen norsupankin 0,50 eurolla. Keltainen kangas oli euron:



Peikkotaulu löytyi sekin Ruttopuistosta 0,50 eurolla:


Lautasista maksoin kaksi euroa. Minulla on tähän sarjaan uunivuoka myös:


Ihana kukkakangas oli vain euron Karhupuistossa. Mallailin sitä jo eteiseen:


Kankaita on viime aikoina löytynyt paljon. Syksyinen kangas oli siivouspäivästä eurolla, kukkakangas 1,50 e ja muut kankaat ovat löytyneet eri kirppiksiltä viime aikoina:






Taaperokin sai uuden pussilakanan ja tyynyliinan vähän aikaa sitten:


Ja toinen pojista sai ihanan aluslakanan sänkyyn. Lakanana saa toimia ainakin niin pitkään, kun keksin, mitä tästä voisi tehdä:


Joulua odottamaan ostin omppuliinan Fidasta, tai menee tämä käyttöön varmaan jo nyt syksyllä:


Kirpputori Kaboomista pelastin kaksi pilkullista purkkia yhteensä kahdella eurolla. Pidän näistä pilkkupurkeista todella paljon:



Kolme viikkoa sitten Aleksis Kiven kadun kirppikseltä löytyi Lena & Al Eklundin kukkatarjotin viidellä eurolla! Kaksi pientä peltilelua maksoi euron kappale. Purkit ovat vanhoja kirppislöytöjä:


Minulla on kaksi nukkekodin runkoa odottamassa tuunausta ja olen kirpputoreilta ostanut viime aikoina niihin huonekaluja, aina kun tulee edullisesti vastaan. Nämä siniset tuolit löytyivät Aleksis Kiven kadun sunnuntaikirpparilta:


Siivouspäivässä pääsin penkomaan useita lelulaatikoita, joista tekee usein hyviä löytöjä. Yhdellä myyjällä oli todella edulliset hinnat ja hän myi minulle kaikki tarjottimen päällä olevat lelut yhteensä eurolla! Vasta kotona tutkin tavaroita tarkemmin ja huomasin, että Pikku Myy taitaa olla arvokkaampi Arabian keräilyesine!


Minä en keräile mitään Arabian figuureja, mutta täytyyhän tämä aarre laittaa kunniapaikalle hyllylle:


Maatuska on myös kaunis ja pääsee kirjahyllyyn:



Löytöjä on kertynyt, mutta jotta emme hukkuisi tavaraan, kierrätän koko ajan meille tarpeettomia tavaroita eteenpäin. Kohta aion tehdä kunnon inventaarion myös kangasvarastoihini. Kangasarvonta on siis tulossa pian!

Kaunista syyskuun alkua kaikille <3

16 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä! Seinäkoriste on kyllä kaunis ja nuo kankaat aivan mahtavia <3 Mulla on kans tuo punainen kukkakangas roikkumassa makuuhuoneen ovessa. Se on ensimmäinen, minkä näen aamulla herättyäni =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tuo kukkakangas on kyllä niin pirteä!

      Poista
  2. No nyt iski kateus, mahtavia ostoksia! Mut se Ruttopuisto, kamala nimi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) ruttopuisto on kyllä karu ja puiston oikea nimi taitaa olla vanhan kirkonpuisto. Mutta puhekielessä se on ruttopuisto, entinen hautausmaa, johon on joskus kai keskiajalla haudattu ruttoon kuolleita. Keskellä Helsinkiä!

      Poista
  3. joku myy myy figuuria tori.fi 200euroa...löytö sulla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! Täytyy pitää hyvää huolta tuosta!

      Poista
  4. Wou!! Löytyispä meidänkin nurkilta tollasia aarteita!
    Pinkki takki on huikee! Samoin kankaat, tarjotin, peltipurkit ja, ja......
    Jään suurella innolla odottelemaan arvontaa!!!!

    VastaaPoista
  5. Sinä ihana olet taasen tehnyt niin upeita löytöjä <3 Kuulaita ja ilon täytteisiä syyspäiviä myös Sinulle !

    VastaaPoista
  6. Joka ikinen löytös on aivan ihana. Mäkin himoitsen tota pinkkiä takkia, ja pari viikkoo sitten kirjotin blogisani nähneeni tuollasia pilkullisia purnukoita, enkä ollu raaskinu ostaa.:)

    VastaaPoista
  7. Voi kun söpöt maatuskat ja niin paljon kivoja löytöjä!

    VastaaPoista
  8. Voi miten kuolattavia löytöjä, mitäs tähän muuta sanoisi. Minullakin on tavaranhukkaaminen nyt projektina sillä itsekin olen tehnyt mukavia löytöjä ja jonkin pitää mennä uuden tieltä.

    VastaaPoista
  9. Voi kiesus miten upeita löytöjä...melkein hihkuin ääneen :D

    VastaaPoista
  10. Helsinki on kyllä niin täynnä kivoja tapahtumia. Mua vähän kiinnostais se Kaapelin kirppis lokakuussa -noin niinku myyjän ominaisuudessa. Ainoo miinuspuoli on se, että pitäis tuoda oma pöytä. Julkisilla jos tulee, siinä on aika show. Vilttiki on joo yks vaihtoehto mutta epäilen vähän näkeekö ihmiset yhtään mitään semmoselta. Hmm. Tarttee harkita. Vielä sinne ainaki oli paikkoja jäljellä hyvin.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista