torstai 19. joulukuuta 2013

Jouluyllätys

Sain tiistaina uskomattoman ihanan jouluyllätyksen postissa. Lämmin kiitos Melutalossa blogistille, joka halusi ilahduttaa minua ilman mitään vastapalvelusta. Olen liikuttunut ja niin iloinen! Sain ison palan Marjatta Metsovaaran Kukkaa vielä lempiväreissäni. Olen niin sanaton tästä jouluylläristä! KIITOS <3 Aioin kyllä laittaa hyvän kiertämään, kunhan ehdin...




Tästä kankaasta syntyy vielä jotain ihanaa meidän kodin sisustukseen. Ensin aioin kuitenkin vain ihastella sitä ja harkita tarkkaan, mihin tämän aion käyttää!


Minulle on tapahtunut paljon iloisia asioita kuluneen kahden viikon aikana. Toissa viikonloppuna juhlittiin kahteen otteeseen lapsien syntymäpäiviä. Ensin järjestettiin sukulaissynttärit ja sen jälkeen oli juhlat kummeille ja kavereille. Vilskettä riitti molempina juhlapäivinä!







Viime viikonloppuna pääsimme miehen kanssa käymään kahdestaan Tallinnassa. Meillä oli aikaa olla melkein kymmenen tuntia maissa, joten ehdittiin kierrellä paljon. Ensin täytyi tietenkin suunnata kierrätyskeskus Uuskasutuskeskukseen osoitteeseen Tatari 64. Tein muutamia todella mieluisia löytöjä.

Hauska jouluinen tonttuverho maksoi euron:


Kankaan yksityiskohdat ovat niin hellyyttäviä:



Lasten pussilakana maksoi myös euron:


Tuleviin askarteluihin ja ompeluksiin löysin ihastuttavia nappeja. Hintaa näille oli merkitty 0,03 e kpl, mutta taisin saada koko satsin noin 60 sentillä:


Vanhat hienot rintanapit maksoivat 0,30 e kpl ja alla olevat apilakappaverhot euron:


Kävimme myös kauppakeskus Kristiinessä. Siellä syötiin kakkua:


Kiertelyn jälkeen menimme ihmettelemään vanhaan kaupunkiin joulutorin tarjontaa ja juomaan glögiä:











Raatihuoneentorin laidalla on ihana lelukauppa lapsille ja lapsenmielisille nimeltä Nukupood. Kävin ihastelemassa kauppaa ja sain luvan ottaa valokuvia sieltä.





Nukupoodissa olisi ollut vaikka mitä lapsille joululahjaksi, mutta hillitsin itseni. Tässä kuvassa oikeanpuoleista keraamista nukenpäätä en kuitenkaan voinut vastustaa. Nyt täytyy alkaa kehitellä nukelle vartaloa:


Reissu oli kaikin puolin rentouttava ja Tallinnan vanhakaupunki niin kaunis jouluvaloineen!




Muitakin mukavia asioita on sattunut. Sain työpaikan! Eilen olin ensimmäistä päivää tutustumassa uuteen työympäristöön. Mukavan työpäivän jälkeen ulkoilin lasten kanssa ja poikkesimme Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Kierrätyskeskus yllätti kivoilla leluilla. Maksoin näistä leluista yhteensä 6,50 e:




7 kommenttia:

  1. Mun miäs ei ikinä lähtis mun kans kahdestaan Tallinnaan. Taidan lähtee kohta yksin jos ei kukkaan lähre mun kans. Oli meinaan niin ihania kuvia ja löytöjä sulla. Ja toi Metsovaaran kangas, niin ihanaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, miksi ei? Sun täytyy pitää miehelle puhuttelu :) Yhdessä matkustaminen on mukavaa!

      Poista
  2. Minulla suorastaan herahti vesi kielelle kun näin kaikki herkut. Niin ja sitten tuli haikea olo kun näin kuvat tallinnan joulutorilta. Meidänkin piti mennä, mutta se kuitenkin jäi. Nämä kuvat nähtyä tekee taas mieli mennä. No kenties ensi vuonna :)

    -Miia/ketunkololla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä en ehtinyt käydä ollenkaan Helsingin joulutoreilla, vaikka oli tarkoitus kaikki kiertää. Onneksi ehti Tallinnaan :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin onnea työpaikasta!! Harvinaista herkkua nykypäivänä saada töitä jostain.

    Ihania kuvia Tallinnasta ja mahtavia löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Työnhaku on todella haastavaa tällä hetkellä! Minulle kävi tuuri. Olin varautunut tekemään satoja hakemuksia, ennen kuin tärppää, mutta onneksi selvisin vähemmällä. Pääkaupunkiseudulla on tietenkin tarjontaa enemmän, mutta kilpailu on kanssa kovaa. Toivottavasti löydät vielä töitä <3

      Poista