tiistai 8. lokakuuta 2013

Olipa kerran nukkekoti

Reilu viikko sitten maanantaina kävin lasten kanssa päiväkävelyllä ja eksyimme matkalla vaihteeksi Kyläsaaren kierrätyskeskukseen. Siellä vastaan tuli rumilus ja sain tästä valtavan inspiraation. Maksoin nukkekodista kympin. Olen jo pitkään suunnitellut tällaista projektia, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Kerran raahasin vanhempieni luota vanhat laatikkomalliset lapsuuteni nukkekodit, mutta ne odottaa edelleen kellarissa kunnostusta. Tämä pieni talo sai kuitenkin innostukseni syttymään ja reilun viikon aherruksen jälkeen tuli valmista... Tai ainakin melkein koska parasta tässä projektissa on, että tätä voi jatkaa loputtomiin!

Alussa rumilus näytti tältä. Joku oli ilmeisesti vuosia sitten tuunannut talon erilaisilla kankailla ja karvamatoilla:






Tein perusteellisen remontin taloon ja aloitin repimällä kaikki kankaat seinistä ja katosta irti:




Olen keräillyt vuosien mittaan kirpputoreilta kaikkea pientä tavaraa ja kalusteita nukkekotia varten. Lapsuuden nukkekodistani on myös jäänyt paljon kalusteita jäljelle. Tätä projektia varten minun täytyi ostaa lisää liimaa, kaksipuolista teippiä ja pari purkkia spraymaalia. Kaiken muun löysin kangashuoneeni laatikoista. Reilun viikon päivittäisen tuunailun tuloksena syntyi värikäs nukkekoti, jonka sisustusta ei ole tehty viivottimen tarkkuudella. Nukkekodissa kaikki on vähän vinksin ja vonksin, mutta tunnelma on mielestäni täydellinen:


Yläkerroksesta löytyy makuuhuone:


Makuuhuoneen tapetti on kulkeutunut meille joskus Kööpenhaminasta. Sänky oli alunperin valkoinen, mutta maalasin sen vihreäksi spraymaalillaja koristelin keltaisella napilla ja sydänteipillä. Kattolamppu on pieni saviruukku, jonka päällystin tilkkukankaalla ja teipillä. Johtona on ohutta rautalankaa. Siniset muovikalusteet olen ostanut joskus kirpputorilta ja kello maksoi 3,50 e kirpputori Metkassa.

Huoneen verhot on leikattu tilkusta ja verhotankoina on ohutta rautalankaa. Verhotangot pitää paikoillaan seinään liimatut puuhelmet. Virkattu matto on Ikeasta ja raitamatto kirppikseltä. Vihreä pinnatuoli oli alunperin puunvärinen. Maalasin sen spraymaalilla ja liimasin decoupagelakalla kukkapaperipalasen koristeeksi.



Yläkerran toinen huone on lastenhuone ja se muistuttaakin vähän meidän lastenhuonetta ainakin tyyliltään ja tavaramäärältään..


Lastenhuoneen tapetti on myös joskus ostettu Kööpenhaminasta ja se on oikeastaan lahjapaperia. Punainen pilkullinen boordinauha on teippiä.Lampunvarjostin on muffinsivuoka, sähköjohto on ohutta rautalankaa ja lampun valo on keltainen puuhelmi.


Makuuhuoneen ja lastenhuoneen välinen oviverho on leikattu vanhoista muovihelmistä. Leluhylly on kirpputorilöytöjä ja kuvan lelut ovat kertyneet vähitellen varastoihini:




Sänky oli aluksi puunvärinen. Maalasin sen keltaiseksi ja koristelin kukilla ja puukuviolla. Lastenhuoneen kaapin oveen liimasin palan kukkakangasta ja puuhelmen liimasin kahvaksi. Kukkapeili on entinen avaimenperä, jonka maalasin Mäkisen kuvastimien kukkapeilien inspiroimana.

Piironki on säilynyt omasta lapsuudestani. Tuunasin sitä liimaamalla decoupage-lakalla  kukkatapettipalat oviin. Pieni nallepaperikassi on myös säilynyt lapsuudestani. Nuket piirongin päällä on guatemalaisia huolinukkeja. Verhot pitää sivuilla vanhat hiuspinnit, jotka olen löytänyt Samaria shopista. Sängyn tilkkupeitto oli ainoa tekstiili, jonka jaksoin pikaisesti ommella ompelukoneella:


Keskimmäisessä kerroksessa sijaitsee keittiö ja olohuone. Keittiön kalustus on melkein kokonaan säilynyt omasta lapsuuden nukkekodista. Maalailemalla ja teippikoristeilla ne saivat uudenlaisen ilmeen:


Omenakaapin omenat on leikattu Tigerin hyllypaperista ja ennen puunväriset ovet maalasin keltaisiksi. Kaapin päällä olevat maatuskat on irrotettu korusta ja omenakuvionen "pomonapurkki" on löytö huutonetistä:


Ruokapöydän herkut on löytöjä parin vuoden takaa huutonetistä ja lamppu on vanha korvakoru:




Keittiön oviverho on leikattu vanhasta helminauhasta:


Olohuoneen tapetti on kuviopaperia. Sohva, tuolit ja pöytä on kirppislöytöjä Hietalahden kierrätyskeskuksesta. Piironki ja radio on säilynyt omasta lapsuudesta:


Seinätaulut on leikattu paperista, jonka olen joskus ostanut yhdestä askartelukaupasta. Puinen puhelin ja tikapuut ovat lapsuuteni leluja:


Kattolamput ovat vanhat muovinaulakot, joiden naulakko-osat katkaisin alakerran kylpyhuoneeseen:


Alakertaan tuli eteinen ja kylpyhuone. Alakerran lattia on vanha keittiökaapin hyllylevy, johon liimasin retrotapettia päälle.


Eteisen kattolamppu on 0,50 e kirppiksellä maksanut kynttilänjalka:


Tilanjakajana on kirppikseltä löytynyt pieni helmirasia, jonka maalasin ja koristelin teipeillä. Hyllyssä olevat luistimet on koruni lapsuuden harrastusvuosilta:


Kylpyhuoneen puolella tilanjakajan seinälle kiinnitin peilin ja hylly on teipillä päällystetty ja seinään liimattu pieni puupalanen:


Hyllyssä ja penkillä olevat pyyhkeet olen leikannut kangasvarastojeni froteekankaista. Tapetti on vanhaa retrotapettia:


Kylpyamme oli alunperin valkoinen, mutta maalasin sen ja koristelin teipillä. Naulakot ovat katkaistu keskikerroksen olohuoneen kattolampuista ja naulakon päihin liimasin sydänhelmet koristeeksi:


Kattolamppu on vanha koru. Suihkun altaana toimii vanha leivontamuotti ja suihkuverho on leikattu jo rikki menneen sateenvarjon säilytyspussista:


Ulkoseinät maalasin auringonkeltaisella maalilla, jota oli jäänyt yli kesän leikkimökin kalusteiden maalaamisesta. Talon alareunaan leikkasin kuviopaperista omenapuita ja liimasin ne decoupage-lakalla. Katon maalasin vihreäksi spraymaalilla. Katon reunus on vanhaa hyllynreunusnauhaa.





Yhteenvetona laitan vielä kuvat alusta ja lopusta.Tästä lähdin liikkeelle:


Ja tässä on lopputulos:


Lopuksi haluan onnitella ja suositella ihanaa Vaapukan blogia, joka juhlii 1-vuotis syntymäpäivää. Vaapukan blogissa on meneillään synttäreiden kunniaksi kiva arvonta. Käykää katsomassa ja osallistumassa!











22 kommenttia:

  1. Eihän tähän voi sannoo muuta ko että VAU! Enpä oo hianompaa nukkekotia nähny!

    VastaaPoista
  2. Ihan superhieno! On siinä ollut näpertämistä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä oon jo ehtiny tottua siihen, että täällä sun blogissa on kaikkia ihania juttuja mutta nyt on kyllä jo NIIN ihanaa, että vetää vallan sanattomaks!

    VastaaPoista
  4. Mieletön! Iloinen ja värikäs - että hengästyttää :) ja varmasti hauska myös tehdä - leikkimisestä puhumattakaan.
    Liimasitko puuhelmet kuumaliimalla, vai miten sait pysymään? mietiskelee hän, jolla kerhossa menossa pahvilaatikkonukkekotiprojekti ja ens kerralla viritellään varmaankin verhoja. Itse kiinnitin tangot rautalangalla pahvin läpi, vaan oli aika työläs juttu. tuo sinun tekniikka vois olla helpompi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä käytin jotain superliimaa. Kuumaliima toimii varmaan hyvin! Mun superliima oli hankalaa, koska meinasin liimata koko ajan omat sormeni kiinni kaikkeen :D

      Poista
  5. Ihanan ihana retro, tolla leikkis vielä 35-vuotiaanakin!

    VastaaPoista
  6. Aivan mieletön!!! Eikä helpota yhtään minun nukkekoti-haaveiluani. ;) Ehkä minunkin pitää lähteä tosissaan metsästämään itselleni nukkekotia, vaikka se ei meille mihinkään mahdukaan.
    Ja suuri kiitos blogini suosittelemisesta. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanista kommenteista! Tätä oli todella hauska tehdä ja haaveilen jo uudesta vastaavasta projektista.Tänään olen vielä lisäillyt tuohonkin uusia juttuja, kuvaan ne kun ehdin. Kirpputorit on oikeita aarreaittoja näihin projeteihin. Kannattaa kaivella niitä pikkulelulaatikoita, joita kukaan ei yleensä jaksa penkoa. Ja hauskaa on myös katsoa kaikkia pieniä tavaroita uusin silmin, että saisiko niistä jotain kivaa nukkekotiin :)

    VastaaPoista
  8. En kestä, en ole ikinä nähnyt upeampaa nukkista <3 olen ihan lovena, ja palaan varmasti tätä katselemaan vielä monesti. Olet TODELLA TAITAVA ja teet suorastaan ihmeitä. IHANA -Tanjuska-

    VastaaPoista
  9. Ihan mieletön! Täytyy tulla vielä katsomaan uudelleen, yhdellä kertaa ei edes huomaa kaikkia yksityiskohtia! Itse olen tuunannut kaksi nukkekotia tässä kesän-syksyn aikana, mutta nyt ne näyttää aika laimeilta tähän verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommenteista Anu! Kävinkin vähän tutustumassa blogiisi, ihania juttuja myös sinulla! Täytyy lueskella joku päivä oikein ajan kanssa :)

      Poista
  10. Pakko vielä lisätä, että ostin ajat sitten kirppikseltä noita muovisia helminauhoja tarkoituksena tehdä niistä oviverhot nukkekotiin. En ole saanut vielä aikaiseksi mutta hauska nähdä että idea toimii!

    VastaaPoista
  11. Mielettömän hieno!!! Niin ihanaa värikarusellia, että pitää huokailla joka kuvan kohdalla <3

    VastaaPoista
  12. Pihla, olipa upea nukkekotiprojekti!!! Terv. Kirsti H.:)

    VastaaPoista
  13. Tää on niin hieno. Haluaisin ite muuttaa tonne!

    VastaaPoista
  14. Todella hieno lopputulos. Pitää olla silmää nähdä jonkin esineen mahdollisuudet.

    VastaaPoista
  15. Tosi hieno ! Olet osannut yhdistää värejä, kuoseja ja materiaaleja tosi upeasti. Todellista värien ilotulitusta, jossa viihtyy katsomassa pitkään.

    VastaaPoista