perjantai 18. huhtikuuta 2014

Aurinko ja meri

Tänään aurinko hemmotteli Helsinkiä. Luonto heräilee pienin askelin talviunilta ja kesä tuntuu jo olevan ihan lähellä. Rakastan aurinkoa ja tätä kaupunkia! Pääsiäisvapaiden ansiosta on ihanaa leikkiä turistia omassa kotikaupungissa. Tänään aamupäivällä lähdimme pitkälle kävelylenkille  kantakaupungin laidalle Kaivopuistoon.



Ensimmäinen pysäkki oli kahvila Carusel. Lasten herkutellessa Kolmen Kaverin jäätelöllä hemmottelin itseäni porkkanakakulla, kahvilla ja lasilla skumppaa:




Ulkolämpötila oli 13 astetta ja aurinko lämmitti ihanasti. Carusellin jälkeen täytyi heti pysähtyä uudelleen herkuttelemaan jäätelöllä.


Jäät ovat lähteneet jo viikkoja sitten. Minulle tulee aina hirveä matkakuume meren äärellä. Vielä täytyy odottaa heinäkuuhun, sitten pääsemme Tanskaan.


Meren rannalta löytyi loistava kivien heittely paikka:





Merenrantakierros päättyi Kauppatorille. Kauppahallin ympärillä olevilla työmaaseinillä sai ihastella katutaidetta:




Senaatintorin läpi kävellessä täytyi ikuistaa auringonpaisteessa erityisen kauniilta näyttävä Helsingin tuomiokirkko.


Säätiedotteet lupaavat, että kauniit säät jatkuvat täällä etelässä pääsiäisen ajan. Meidän parvekkeella mittari näytti vielä iltapäivällä 20 astetta. Ehkä  huomenna pääsemme syömään ensimmäistä kertaa parvekkeelle. Olen jo laittanut kesähuonettamme kuntoon. Kolme viikkoa sitten Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta mukaani lähti kahdeksalla eurolla rottinkihylly. Se sopi hyvin parvekkeelle kukkahyllyksi, mutta ensin maalasin hyllyn keltaiseksi ja somistin taustaseinän Alice Applen suunnittelemalla tapetilla.



Hylly täyttyi heti kirppislöydöillä ja kevätkukilla:


Pienet Arabian kahvikupit saivat sisuksiinsa kukkaistutukset eilen, mutta en ehtinyt kuvata niitä vielä:


 Aurinkoista pääsiäisen jatkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mahtavan värikäs hylly, sopii niin hyvin teidän parvekkeelle. jotain retroisia tapetteja haluttais itsekin löytää pariin projektiin. Ihan mahtava blogi sulla, rakastan kaikkea värikästä retroa. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  2. Oi ihanuus minkä hyllyn taioit!

    VastaaPoista
  3. Hyllystä tuli tosi hieno!!!
    Sulta löytyy ihania kuppeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuppeja olen keräillyt kirppiksiltä :) En osta ikinä mitään priimakuntoisia kalliilla, vaan pikkuvikaisia halvalla. Nuo on ollut juurikin hintaluokkaa 0,20 e- 1 e.

      Poista
  4. Joo oi kyllä hylly ja kupit. Ja kiva kävely. Aurinkoista pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista
  5. Oih. Ihana kotikaupunkimme !
    Aivan mahtava tuo hylly !!! Iloa ja valoa pääsiäiseenne :)

    VastaaPoista