perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kallion puistokirppis ja Ulla

Kesä on kyllä ihan mahdotonta aikaa. Koko ajan on houkuttelevia kirpputoreja ja tapahtumia. Vaikka kuinka yritän hillitä itseäni, en pysty olemaan viikkoakaan ilman kirpputoreja tähän aikaan vuodesta.

Tällä viikolla tiistaina oli Kallion puistokirppis, joka on yksi mukavimmista kierrätystapahtumista mitä tiedän. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Katri Valan puistossa. Myyjiä oli valtavasti ja aurinko paistoi. Pidän Kallion puistokirppiksestä erityisen paljon, koska ihmiset ovat liikkeellä kierrätysmielessä ja tavarat eivät ole todellakaan ylihinnoiteltuja.

Jotain sieltä tarttui taas mukaan. Kauniit punaiset kukkakupit aluslautasineen eurolla ja kaksi isoa palaa uudenveroista vihreää sydänkangasta 3 euroa:


Myös pari retromekkoa oli pakko pelastaa. Näiden kankaat ovat ihanat, mutta mekot vaativat tuunausta, koska molemmat ovat minulle vähän isoja:


Tänään sain myöhästyneen nimipäivälahjan vanhemmiltani. Nimipäiviäni vietettiin kesäkuun puolivälissä ja vanhempani antoivat tuolloin lahjalupauksen. Tänään lupaus täytettiin ja sain kaksi Arabian Ulla-lautasta, joita on tehty Arabian 140-vuotis-juhlavuoden kunniaksi:


Ulla-lautanen on saanut inspiraation Arabian vanhasta kuosista, josta tykkään todella paljon. Tämän yksinäisen pikkukupin löysin joskus eurolla Olarin kirppikseltä:


Tänään oli muutenkin kuin pieni joulu, koska postista saapui facebookin lumppulasta löytyneet lasten verhot. Olen etsinyt tätä kuosia pitkään ja aioin tehdä näistä poikien sänkyihin päiväpeitot, koska verhot ovat valitettavasti liian lyhyet lastenhuoneen ikkunaan:


Huomenna mennään päiväretkelle Tallinnaan. Ja siellä on käytävä parilla kirppiksellä. Toivottavasti ne vaan ovat vielä olemassa...


6 kommenttia:

  1. Oioi mitä taas. Nuo kupit on IHANAT! Itsellä sokerikko&kermakko samaa sarjaa. Täällä vieroitusoireita, sillä en ole yli viikkoon käynyt missään kirpulla (ja se on pitkä aika se...)
    Antoisaa Tallinnan reissua :)

    VastaaPoista
  2. Voi mäkinniin haluaisin nuo bussiverhot ja monesti lumppulasta yrittäny noita huutaa, vaan hinta noussu aina liian korkeeksi :( Paljonko maksoit noista ja onnea kun ne itsellesi sait. -Tanja-

    VastaaPoista
  3. Peppi mulla on aiemmin ollut tuota sarjaa vaan sydänkuviolla, ja näitä kukkakuvioisia olen himoinnut :) Tanja nuo bussiverhot olivat kiinteässä tekstiilikansiossa myynnissä yhteensä 23 euroa posteineen. Minusta se oli erittäin edullinen hinta, kun tosiaan tuntuu, että noista maksetaan ihan kauheita hintoja joskus!

    VastaaPoista
  4. Hei! annakristiina vinkkasi lemppariblogeistaan ja sen mukana ajelehdin minäkin tänne :)
    Pakko kysyä Tallinnan kirppisvinkkejä kun sinne kans kuun vaihteessa suunnataan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Anna :) Kirjoittelin tänään Tallinnan kirppiksistä, katseleppas sieltä vinkkejä :)

      Poista
  5. Voi, että tuo Ulla-lautanen on ihana. Mä jotenkin ihan myöhäisherännäisenä tajusin nyt vasta et haluan semmosen ja eihän niitä mistään löydy. Pöh. :(

    VastaaPoista