maanantai 28. tammikuuta 2013

Sarvis muovia vuodesta 1921

Lapsuuteni lämpimiin kesämuistoihin kuuluu ehdottomasti punaiset muoviastiat. Niistä syötiin mummolan rannalla lettuja ja mansikkamaitoa. Punaiseen kannuun kävin iltaisin hakemassa kaivosta jääkylmää vettä ennen aitan sängylle käpertymistä...

Lettuastiasto oli Kaj Franckin Sarvikselle suunnittelema Pitopöytä-astiasto, joka tuli valmistukseen vuonna 1978 ja punainen kannu Tauno Tarnan suunnittelemaa Katrilli-sarjaa. Mökin rantasaunasta taas löytyy vieläkin kirkkaan oranssi Sarviksen kylpyamme, jossa nyt myös minun lapseni pulikoivat. Kylpyammeet tulivat Sarviksen valikoimiin 1950-luvulla.

Sarviksen sanotaan olevan tulevaisuuden antiikkia, mutta onneksi kirpputoreilla voi löytää hyväkuntoisia astioita ja muita käyttöesineitä vielä hyvinkin edullisesti. Kaikki eivät näe samaa kauneutta näissä kuin minä. Muoviastiat koetaan myös usein halvoiksi ja tyylittömiksi, mutta minusta Sarviksen astioilla voi luoda tunnelmaa niin arkeen kuin juhlaan.

Meille on kertynyt värikästä muovia kaappeihin jo vähän liikaakin. Nykyään poimin kirpputoreilta vain virheettömät ja edullisimmat kappaleet, jos ne ovat myös miellyttävän värisiä. Oman Sarviskokoelmani ensimmäinen keltainen astia löytyi muutama vuosi sitten Valtterin itsepalvelukirppikseltä (jota ei enää ole) neljällä eurolla. Se on siitä asti ollut minulla ahkerassa käytössä niin hedelmäkulhona kuin salaattiastiana:


Sarviksen historiasta kertovasta kirjasta luin, että ensimmäiset muoviesineet saapuivat Suomeen jo 1800-luvun lopulla. Esineet olivat käyttöesineitä kuten nappeja, solkia, kampoja ja käsityövälineitä. Suomen ensimmäinen muovitehdas Sarvis aloitti tuotantonsa Tampereella joulukuussa 1921 ja ensimmäiset tuotteet tulivat kauppoihin helmikuussa 1922. Tuotteet olivat lähinnä nappeja ja kampoja. Myöhemmin tuotevalikoima kasvoi valtavaksi ja Sarvis valmistikin tuotteita aina napeista Valtion lentokoneiden jarrukenkiin. 1950-luvulla muovin käyttö kotitaloustuotteissa yleistyi. Sarviksen tuotannosta tutuimpia ovat varmaankin juuri astiat ja muut kodin taloustavarat. Klassikkotuote Ahkio pulkka on myös monelle lapsuudesta tuttu.

Yksi keittiösarjoista oli Tauno Tarnan suunnittelema Katrilli-astiasto, jonka tuotanto aloitettiin vuonna 1969. Sarjan myyntivaltteja oli sen pinottavuus, sillä esimerkiksi lautaset sopivat kulhojen kansiksi. Katrilli-astioita alettiin markkinoida myös retkeilytarkoitukseen. Moni varmaan onkin juonut lapsuutensa eväsmehut juuri Sarviksen värikkäistä katrillimukeista!

Sarvis-kirja on mielenkiintoinen katsaus suomalaisen muovitehtaan historiaan ja sitä lukiessa vasta ymmärsin, kuinka laajaa tuotanto on ollut. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että soutuvene tai muovituoli allani voi myös olla Sarviksen tuotantoa. Sarviksen toiminta lakkautettiin Tampereella 1990-luvun taitteessa.

Kaappeja siivotessani pinosin keittiön pöydälle vuosien varrella kirpputoreilta mukaan tarttuneet värikkäät muoviastiat. Kaikki eivät ole Sarviksen tuotantoa, suurin osa kuitenkin on. Näitä meillä käytetään niin arkikattauksessa kuin juhlissakin:



Lopuksi vielä kuva astiakaapin hallitusta kaaoksesta:


8 kommenttia:

  1. Mä rakastan Sarvista! Meillekin on kertynyt kaappiin jo vino pino Sarviksia ja muita muoviastioita, mutta edelleen on hakusessa joitain yksilöitä.

    VastaaPoista
  2. Johan on väriä sun kaapeisas! Mää oon kans hulluna Sarvikseen. Sillon ko olin piäni, meillä oli niitä tummanruskeita astioita. Tartteeki kattoo, jos toi kirja löytyis kirjastosta.

    VastaaPoista
  3. Onpa värikästä! Minä pidän muoviastoista, erityisesti säilytykseen niitä tarvitaan ja siinä ovat hyviä! On kivaa kun Sarvista löytyy usein kirpparien kätköistä eri rompelaatikoista kun monet eivät tiedä että silläkin on keräilyarvoa.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa värienergiaa ja niin käytännöllistä..... elämän kolhuja kestävää!
    Harmi vain, että tuokin teollisuus tästä maasta loppunut. :(

    VastaaPoista
  5. Saanko tulla teille syömään? Asumaan?

    VastaaPoista
  6. Kiva huomata, että muutkin arvostavat Sarvista :) Sarvis on todellakin kestävää ja juuri kirppiksien rompelaatikoissa usein tulee vastaan, kun toiset haluavat päästä eroon muoviastioista. Mielikuvaaja meillä on vähän täyttä tämän minun kirppisintoiluni takia, joten et taida mahtua meille asumaan, enkä ole kovin taitava kokki :D

    VastaaPoista
  7. Todella hieno kokoelma.
    Minulla on vasta muutama Katrillisarjan munakuppi, tai siis ne on tyttärilläni kotileikeissä.

    Löysin juuri blogiisi ja tulen toistekin.

    VastaaPoista
  8. Olen mummollani nähnyt näitä tällaisia muoviastioita. Enoni kertoi, että heille on tulossa jonkinlainen tuote markkinoille. Tarvitsevat kuitenkin yrityksen siihen, joka nämä muovituotteet valmistavat. Uskon, että kyse on jonkinlaisista muovikappaleista. Kyllähän ne ovat usein kestäviä, huomannut sen myös meidän kipoista.

    VastaaPoista