perjantai 21. joulukuuta 2012

Tuhinaa nallemakuupussissa

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä se sitten viimein tapahtui. Toinen lapsemme syntyi vauhdikkaasti. Synnytys ei olisi voinut paremmin mennä! Lapsiveden menosta kesti 40 minuuttia kun pääsimme sairaalaan ja synnytyssalissa ehdin olla vain tunnin, kun jo ennen virallista syntymäaikaa huuteleva poika saapui maailmaan. Olo on uskomattoman onnellinen.

Olin jo hieman turhautunut, kun raskaus meni lasketun ajan yli ja olin kuukauden päivät tuntenut supistuksia. Perjantaina kävin oikein pitkällä shoppailureissulla toiveikkaana, että vauva haluaisi jo syntyä.

Minulla oli ihan mieletön tuuri ja löysin pienokaiselle kauan haaveilemani nallemakuupussin, joka on ollut 70-luvun loppupuolella äitiyspakkauksessa. Makuupussi löytyi Hakaniemen Fidasta ja hinta oli vain 4,50 e. Näistä joutuu maksamaan hirveitä hintoja mm Huutonetissä. Nyt meidän pieni tonttu tuhisee siinä tyytyväisenä.


Kippiskierros oli muutenkin perjantaina erittäin mieluinen. Sörnäisten Fidasta löysin ihanan soittorasian vauvalle 1,50 e:


Sörnäisten Fidassa tuli vastaan myös tällainen w.germany kumieläin. Näitä olen keräillyt aika kasan taaperon leikkeihin. Näitä on pyörillä, ja myös sellaisia, jotka matkustavat junan vaunujen kyydissä. Tämä karhu maksoi vain 0,50 e:


Ihanaa oli saada vauva kotiin ennen joulua. Aiomme viettää kotona rauhallisen joulun läheisten sukulaisten kanssa. Eniten joululta odotan kiireettömyyttä ja hyvää ruokaa. Ja kyllä meille joulupukki tulee myös. Taapero sitä jo vähän odotteleekin.

Avopuolisolleni tekemä teejoulukalenteri toimii nyt meille tulleiden joulukorttien "pyykkinaruna".


Enää kolme yötä jouluun! Nyt keskityn vauvan hoitoon ja kodin joulutunnelman luomiseen.






7 kommenttia:

  1. Paljon onnea söpöstä vauvasta! Makuupussi löytyi sopivasti syntymäpäivälahjaksi. :-)

    VastaaPoista
  2. Ihana lukea vauva-uutisia :) Onnea pienestä! Ihana lapsi ja ihana makuupussi. Onnellista joulua!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, ihanan joululahjan saitte ja tuo käärekin on aivan mahtava! ;) Onnea, onnea paljon!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos teille kaikille :) Ja ihanaa ja onnellista joulua toivon teille myös <3

    VastaaPoista
  5. Suuret onnittelut ihanasta vauvasta! Ai, sinäkö se olit joka löysi sen nallemakuupussin...? ;) Ollaan näköjään samassa facebook-ryhmässä. :D
    Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  6. Joo Outi, minä se olin :D Lumppuryhmä on niin mahtava <3 Ihanaa ja rauhallista joulua myös sinne :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea hienosta vauvasta ja makuupussista ;)

    VastaaPoista