sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pöllöjä

Olen ollut väsynyt ja kiukkuinen monta päivää. Ylihuomenna on laskettu aika ja pahoin pelkään, ettei vauva sittenkään ole halukas syntymään. Tämä viikko on ollut erityisen hankala, mutta yritän taas keskittyä positiivisiin asioihin. Tänään lähdin hetkeksi hengähtämään perheen keskuudesta kotimme lähelle Kääntöpaikalle, jossa tänään järjestettiin jouluiset käsityömyyjäiset. Pieni hengähdyshetki piristi ja sain myyjäisistä pari hauskaa ideaa, jotka toteutan toivottavasti ennen joulua.

Myyjäisissä olisi ollut paljon ihanaa ostettavaa, mutta hilitsin itseäni jonkun verran. Näitä silityskuvia en tosin voinut vastustaa, kun maksoivatkin vain euron kappale:



Ostin myös mustaan pipooni piristystä. Tarvitsen kärsivällisen opettajan, koska olisi hauska oppia tekemään itsekin näitä  kukkasia:


Ompelukoneeni uhkasi hajota eilen ja uskomatonta kyllä, sain sen itse tänään korjattua. Ehkä alkuviikosta saan seuraavan projektin valmiiksi. Taapero täytti kuluneella viikolla kaksi vuotta ja jatkuvasti kasvavan lelumäärän takia innostuin ompelemaan lastenhuoneeseen lisää säilytysratkaisuja. Siitä kirjoitan enemmän sitten alkuviikosta, jos vauva ei päätä tulla ajallaan.


4 kommenttia:

  1. Ihanat pöllöt olet löytänyt. Pöllöfanina on mahtavaa löytää erilaisia pöllöjuttuja sieltä täältä. Kerrankin muodissa on sellaisia asioita joista tykkää.

    Parempia vointeja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Kyllä tää tästä, odottavan aika on vaan todella pitkä välillä. Noi pöllöt on kyllä mahtavia, ihanan retrohenkisiä. Saa nähdä, mihin kaikkialle niitä keksin silitellä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja juttuja sulla täällä! Tykkään! :) Pöllöjä tarvii kyllä ehdottomasti opetella alkavan vuoden aikana ompelemaan tavalla tai toisella. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Minäkin haaveilen, että yksi ompeluprojekti voisi olla esimerkiksi pehmopöllön omepeleminen retrotilkuista. Kunhan aikaa on, niin vielä sen toteutan.

    VastaaPoista