lauantai 3. marraskuuta 2012

Elä jokainen, jokainen hetki!

Minulla oli läksiäiset keskiviikkona töissä. Haikein mielin jätin yhden vaiheen elämästä taakse. Toisaalta edessä on uusia seikkailuja ja rakastan tunnetta, kun ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Maailma odottaa avoimena! Työkaverini ovat aivan ihania ja muistivat minua monin tavoin. Läksiäiskortissani oli runo:


Lisäksi minulle laulettiin ja söimme ihanaa suklaakakkua! Sain mieltä lämmittäviä lahjoja, kuten kaksi lahjakorttia sekä kauniin orkidean.


Työparini lahjoitti minulle ihanan retrokankaasta ommellun pikkulaukun. Pikkulaukun sisältä löytyi selviytymispullo, jossa on sisällä hiekkaa. Olen tämän raskauden aikana useaan otteeseen haaveillut ääneen hiekan syömisestä. Kaikkea raskaus voi teettää!



Yksi työkaverini antoi minulle vielä Vauva-lehden lukemiseksi ensimmäisille lomapäiville.Itse annoin heille netistä löytämäni motivaatiovalaan. Motivaatiovalas kannustaa aina silloin, kun tuntuu että työvire on hukassa :) Jokainen voi printata oman motivaatiovalaansa osoitteesta http://motivaatiovalas.com/.

Nyt odottelen "onnellisesti päättyviä seikkailuja, hyvin nukuttaja öitä ja iloisella odotuksella alkavia aamuja."
Lämmin kiitos kaikille työkavereilleni!



2 kommenttia:

  1. Työpaikalta lähtö on aina hankalaa. Olen tihruttanut itkua jopa lähtiessäni työpaikalta josta lähdön syy oli se että työpaikan työskentelyilmapiiri oli äärimmäisen vihamielinen! Tosin asiakkaat olivatkin niin ihania että kyyneleet lähinnä heidän takiaan :)

    Hienoja lahjoja.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Aina jonkin ajanjakson taakse jättäminen elämässä on mielestäni haikeaa, liittyi siihen mitä tahansa. Onneksi edessä on taas paljon mukavaa odotettavaa :)

    VastaaPoista